Hyve

Mooraalisuus ja hyveellisyys ovat mielenkiintoisia asioita. Hyveiksi katsotaan usein sellaisia asioita kuin lähimmäisestä huolehtiminen, kanssaihmisten kunnioittaminen sekä avun antaminen sitä tarvitsevalle. Länsimaisessa eettisessä katsannassa ajatellaan usein, että hyve määrittyy sen takana olevasta moraalista eli pohjimmiltaan empatiasta asettua toisen asemaan ja halusta pyyteettömästi auttaa.

Kristillisessä katsantakannassa, toisin kuin muissa abrahamilaisissa uskonnoissa, hyveen ja moraalisen toiminnan katsotaan yleensä lähtevän yksilön sisältä ja tärkeänä pidetään toimijan moraalista intuitiota, eli omaatuntoa. Tärkeätä ei ole niinkään minkään kiveen kirjoitetun säännöstön noudattaminen, vaan ennemminkin intuitio hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä. Moraalinen arvottaja toimii siis tietyllä tapaa subjektiivisesti jonkinlaisen jumalallisen ohjauksen ja moraalisen intuition perusteella, koettaen löytää vapahdusta Jumalan armosta.

Toinen tärkeä lähtökohta on ihmisen turmeltuneisuuden tunnustaminen heti lähtökohtaisesti. Jokainen ihminen on täysin kykenemätön elämään synnitöntä elämää, jonka puitteissa tämän on pyydettävä säännöllisesti anteeksi omaa vajaavuuttaan ja turmeltuneisuuttaan. Vaikka ajatus tästä saattaa kuullostaa lohduttomalta, voidaan näkökulmasta riippuen asia nähdä toisinkin.

Jeesus Nasaretilainen vierasti todella voimakkaasti kaikenlaisia hurskastelijoita todeten, ettei yksikään heistä ole synnissä kylpeviä turmeltuneita yhtään sen parempia: "se joka itsensä ylentää, se alennetaan; kun taas se joka itsensä alentaa tulee ylennetyksi". Näin ollen ihmisyksilön tiedostaessaan oman vajaavaisuutensa, yrittämättä tätä keinotekoisesti peitellä tai kieltää, on pelastus mahdollinen myös mitä paatuneemmalle rikolliselle, murhaajasta raiskaajaan. Lohdullista on tunnustaa oma mitättömyytensä ja puutteellisuutensa, jolloin taivaan portit aukeavat armosta Jumalaan. Toinen ryöväreistä Jeesuksen vierellä ristiinnaulittuna Golgatan kukkuloilla sai vapahduksen, vaikka tämä oli yhteiskuntansa pohjasakkaa.

Juutalaisuus ja islam
Juutalaisuus ja islam puolestaan painottavat sääntöjen noudattamista ja yksilöiden ulkoisen toiminnan kaitsemista. Hyveellinen juutalainen on sellainen yksilö, joka noudattaa mahdollisimman kattavasti Toorassa 613:sta lueteltua mitsvaa, eli jumalallista käskyä. Juutalaisuus keskittyy täten siis yksilön toiminnan ulkoiseen tarkasteluun, sisäisen ajatusmaailman ollessa toissijainen. Jaottelu hyvän ja pahan välillä ei ole niin yksinkertaista, kuten kristillisyydessä vaan ennemminkin ne täydentävät jollain tapaa toisiaan, molempien ollessa luomistyön seurausta. Käsitys pelastumisesta on myös abstraktimpia ja epämääräisempiä.

Kuten juutalaisuus, myös islam nojaa oppinsa ulkoisen toiminnan ja erilaisen jumalallisen lainsäädännön noudattamiseen. Tärkeätä on almujen antaminen, korkokielto, paastoaminen ja säännöllinen rukoileminen. Islam ottaa vielä juutalaisuutta vahvemmin kantaa siihen millainen on hyvä yhteiskunta. Tästä esimerkkinä islamilainen sharialaki, jonka tulkinnasta vastaavat uskonoppineet. Laki tulee siis Jumalalta ja sen noudattaminen määrää yksilön hyveellisyyden.

Juutalaisuus ja islam ovat täten verrattaessa kristinuskoon hyvin erilaisia, vaikka ne ovat sinänsä hyvin läheistä sukua toisillensa. Varsinkin islamin kietoutuessa jo lähtökohtaisesti valtiovaltaan, on kyseessä enemmän kuin pelkkä uskonto siinä mielessä, että se antaa ymmärtää myöskin kuinka toimiva yhteiskunta järjestetään. Myöskin juutalaisuuden perusta on ensisijaisesti kieltoihin ja rajoituksiin pohjautuva, perustuen muun muassa jo edellä mainittuun 613 mitsvaan. Kuten Islam, se perustuu vahvaan jumalalliseen lakiin. Jos tarkastelemme vaikkapa Mooseksen lakitaulujen kymmentä käskyä, huomaamme, että likipitäen jokainen niistä liittyy jonkin asian kieltämiseen. Lähes jokainen käskyistä alkaakin englannin kielellä "Thou shall not...". Tämä erottaa sen kristillisestä sisäistä moraali-intuitiota painottavasta hyvetulkinnasta.

Kristinusko ei ota sen sijaan (ainakaan yhtä voimakkaasti) kantaa siihen miten yhteiskunnan tulisi järjestyä. Jeesus Nasaretilainen opetti, että "antakaa Caesarille, mikä Caesarille kuuluu, ja Jumalalle, mikä Jumalalle kuuluu". Näin ollen hän halusi erottaa uskonnollisen vallan maallisesta valtiovallasta. Myöskin puhuessaan itsestään juutalaisten kuninkaana, hän pyrki aina tekemään selväksi sen, ettei kyse ole maallisesta kuninkuudesta rikkauksine ja maallisine valtakuntine. Sen sijaan hän painotti olevansa uskonnollinen johtaja, joka tulisi vapahtamaan maailman.

Sosialismista
Palatkaamme taas hyveeseen. Islam ja juutalaisuus implisiittisesti ilmaisevat siis, että hyveellinen yhteiskunta saavutetaan siten, että ulkopuolinen valtiovalta tai muu voimaa käyttävä ja lakia valvova auktoriteetti kykenee tekemään kielloillansa ja rajoituksillansa ihmisistä hyveellisempiä. Etenkin islamilainen laki näkee muun muassa, että valtio kykenee tekemään ihmisestä paremman esimerkiksi kieltämällä tältä sian lihan syömisen. Juutalaisuus ja islam pohjautuvat näin ollen filosofiaan, jossa hyve ei ole lähtöisin yksilön intuitiosta tai sisäisestä taipumuksesta hyvään; tämä täytyy näiden mukaan tehdä hyväksi, tai hyveellisyyttä pitää muuten valvoa.

Edellä kuvattu ajatus siitä, että valvova valtiovalta (tai muu auktoriteetti) voi tehdä ihmisestä moraalisesti paremman, on sukua sosialismille. Keskitettyyn tulonjakoon ja rajoittamiseen perustuva yhteiskuntamalli lähtee myös liikkeelle tästä ajatuksesta. Sosialistisessa mallissa yläpuolella oleva (uskonnollisluontoinen) laki ja sen manifestointi valtion kautta nähdään keinona lisätä hyveellisyyttä yhteiskunnassa. Se jakaa siis epäkristillisen näkemyksen siitä, että hyveellisyys voi toteutua myös vaikka osapuoli ei toteuttaisi hyvettään omasta sydämestään ja vapaaehtoisesta vilpittömyydestään.

Kuitenkin kristillisperäinen ja humaani eettinen näkemys hyveestä lähtee ihmisen omasta intuitiosta ja siitä, mitä liikkuu hänen päänsä sisällä. Hyve on jotain sellaista, joka toteutuu vapaaehtoisuuden vallitessa. Jos pakotan väkivallalla henkilöä A luopumaan osasta omaisuuttaan ja antamaan tämän henkilölle B, tekeekö tällainen teko minusta hyveellisen? Onko tällainen teko hyveellinen? Sosialismin mielestä voi olla. Ihmisläheisestä länsimaisesta katsannasta tässä ei ole mitään hyveellistä. Sen sijaan, jos vapaaehtoisesti autan vaikkapa varattomia tuttuja tai muita läheisiäni omalla varallisuudellani heidän päästäkseen kalliiseen syöpähoitoon, on kyseessä oletusarvoisesti mitä hyveellisin ja pyyteettömin teko. Tällöin kyse on lähimmäisen rakkaudesta, eikä pakotetusta hyveellisyydessä, kuten sosialismissa.

Näin ollen kritisoitaessa liberaalia minimivaltiota, ilmaisee arvostelija implisiittisesti myös sen, että pakottaminen eli aloitteellinen väkivalta voi tehdä ihmisestä ja yhteiskunnasta moraalisesti paremman.